|
KANSAINVÄLINEN TOIMINTA
Leader -ohjelmaan kuuluu olennaisesti kansainvälisyyden lisääminen. Kansainvälisellä toiminnalla tavoitellaan yhteistyön lisäämistä Euroopan maaseutualueiden välillä, konkreettisia kumppanuuksia ja kansainvälisiä yhteishankkeita.
Kansainvälisen toiminnan avulla luodaan yhteistyöverkkoja ja tuotetaan lisäarvoa maaseutualueiden toimintaan sekä lisätään alueen kansainvälistä osaamista.
Hyvin usein kansainväliset hankkeet lähtevät joko henkilökohtaisista kontakteista, erilaisista tarpeista, kohteista, toimialoista tai teemoista. Peräpohjolan kehitys ry:n toimialueella hyviä kansainvälistymisen kohteita ovat monimuotoinen matkailun toimiala, ympäröivä luonto, luonnonvarat ja monipuolinen pienyritystoiminta.
Peräpohjolan kehitys ry on yksi toiminta-alueensa kansainvälisistä toimijoista. Yhdistys pyrkii laajasti edistämään ja tukemaan alueensa kansainvälistä yhteistyötä. Yhdistys suunnittelee ja toteuttaa kansainvälistä toimintaa yhdessä muiden kotimaisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa.
Kansainvälisen toiminnan tavoitteena pyritään löytämään uusia ideoita ja toimintamalleja toimintaryhmän alueen haasteisiin ja mahdollisiin ongelmiin. Kansainvälinen toiminta on pitkän aikavälin toimintaa maaseutualueidemme hyväksi.
Onnistuneiden kansainvälisten suhteiden, kumppanuuksien ja kokemusten vaihdon edellytyksenä on pitkäjänteinen työ. Toiminta tukee maaseudun elinolojen ja elinkeinojen elinvoimaisuutta, oppimista ja monikultturistumista. Kansainvälisyys on hyvä keino monipuolistaa toimintaa ja aktivoida eri toimijoita mukaan.
Kansainvälinen toiminta pitää sisällään niin kotimaista kuin EU-tasolla olevaa kansainvälistä yhteistyötä ja projekteja sekä niihin liittyvää koulutusta ja asiantuntijuutta.
Toiminnan keskeisenä ohjenuorana ovat:
- Kansainvälisen yhteistyön edistäminen alueella
- Yleisten elinkeinollisten toimintojen kehittäminen
- Yleisen hyvinvoinnin lisääminen kansainvälisellä toiminnalla - Uusien ja olemassa olevien yhteyksien luominen ja syventäminen
- Alueiden, ihmisten, yritysten ja toimintaryhmien verkostoitumisen edistäminen
Leader- toiminta tuo Eurooppalaiset kumppanit lähemmäksi omaa kotiseutua
Toimintaryhmä edistää maaseudun ja sen asukkaiden sekä sidosryhmien kansainvälistymistä ja vaikuttaa positiivisesti maaseudun elinoloihin kansainvälisessä toiminnassaan. Kansainvälinen toiminta on monimuotoinen ja elävä oppimisympäristö, jossa maaseudun eri toimijat solmivat kontakteja, luovat verkostoja ja oppivat kulttuurillista kanssakäymistä sekä toimivat yhteisten tavoitteiden hyväksi eri kulttuurista tulevien ihmisten kanssa. Voidaan todeta, että yksi tärkeä kansainvälisen hankkeen merkitys on tutustuminen uusiin kulttuureihin ja kanssakäyminen. Peräpohjolan kehitys ry tekee aktiivista Leader- yhteistyötä myös muiden maiden Leader- ryhmien kanssa. Kansainvälisiä hankkeita on tehty jo aikaisemmalla rahoituskaudella. Yhdistyksen ensimmäinen kansainvälinen yhteistyöhanke käynnistyi vuonna 2004 Skotlannissa. Kansainvälistä toimintaa on tehty Skotlannin lisäksi Irlannissa, Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa. Hankkeissa pyrittiin edistämään toiminta-alueen yleisiä elinkeinollisia kv-yhteyksiä niin yritys-, yksilö- ja toimintaryhmätasolla.
Jos sinulla on hyvä idea kansainväliseksi hankkeeksi, niin ota yhteyttä toimistoomme ja keskustellaan asiasta lisää!
|