MITÄ ON KANSAINVÄLINEN HANKETOIMINTA?
 
Kansainvälinen hanke poikkeaa kansallisesta ns. tavallisesta hankkeesta siinä, että kansainvälisessä hankkeessa on toimenpiteitä joita toteutetaan yhdessä kansainvälisen kumppanin kanssa.
 
Kansainvälisissä hankkeissa voidaan siis toteuttaa toimenpiteitä sekä alueellisesti (kotimaassa) että kansainvälisesti. Tämä tarkoittaa sitä että hankkeessa voi olla omia alueellisia toimenpiteitä ja kumppaneiden kanssa yhteisesti sovittuja kansainvälisiä toimenpiteitä.
 
Kansainväliset hankkeet sisältävät siis aina yhteisiä toimenpiteitä kumppaneiden kanssa. Toimenpiteet voivat olla esitteiden tai www-sivujen laadintaa, yhteistä koulutusta tai työpajoja jostain hankkeeseen liittyvästä teemasta.
 
Kansainvälisillä Leader- hankkeilla on jokaisella oma hankebudjettinsa ja jokainen kumppani vastaa omasta hankebudjetistaan. Hankkeilla tulee kuitenkin olla yhteisesti määriteltyjä toimenpiteitä, jotka toteuttavat transnational- hankeyhteistyön määrittelyjä.
 
Yhteisesti määritellyt toimenpiteet voivat myös olla yhteisesti taloudellisesti vastattavissa. Yhteisesti sovitun hankkeen sopimusdokumentaation tulee olla valmiina haettaessa transnational- hanketta ja yhteisesti toteutettavien toimien summat määriteltynä.
 

Kansainvälisissä Leader- hankkeissa tulee vähintään yhden kumppanin olla muualta kuin Suomesta ja toteuttaa Leader- yhteisöohjelmaa. Kumppanin tulee toimia Leader- ohjelmaan kansallisesti hyväksytyillä toimintaryhmä-alueilla ja hankerahoitus täytyy hakea Leader- yhteisöohjelmasta.

 

Kansainvälisen hankkeen jokainen osapuoli hakee rahoitusta oman maansa rahoituskiintiöstä, toteuttaa oman maansa ja oman alueensa ohjelmaa sekä näihin kirjoitettuja toimenpiteitä ja tavoitteita.
 
Kaikkien hankekumppanien tulee olla oikeustoimikelpoisia ja hankehaku-kriteerit täyttäviä toimijoita. Kansainvälisillä hankkeilla tulee olla ehdottomasti yhteinen tuomioistuinkelpoinen sopimusdokumentaatio.
 
Monesti toimintaryhmät itse toimivat hankkeiden sopimuspartnereina ja toteuttajina tai delegoivat toimijoille yhteisenä haetun hankkeen toteuttamisen.
 
Tästä voit ladata itsellesi oppaan kansainväliseen Leader-toimintaan:
ARCTIC LABEL 2 - JOKIVARSILTA MARKKINOILLE
Julkaistu: 03.08.2010
Arctic Label 2 - Jokivarsilta markkinoille -hanke on käynnistynyt. Lisätietoja Anna-Riikka Lavialta (040 482 6446, anna-riikka.lavia at perapohjola.fi).

Arctic Label -hankkeen palautekahvit Käsityöpaja Paulassa
Julkaistu: 25.05.2010
Arctic Label -hankkeen palautekahveja juodaan 2.6.2010 klo 10 Vanttauskosken Käsityöpaja Paulassa (Infopiste Siulan yhteydessä). Tervetuloa!


 Syyskuu, 2010 
Ma Ti Ke To Pe La Su
35 01 02 03 04 05
36 06 07 08 09 10 11 12
37 13 14 15 16 17 18 19
38 20 21 22 23 24 25 26
39 27 28 29 30
40